Back to being teen.

Eilinen päivä oli todella pitkä ja omalla tavallaan raskas johtuen aivan armottomasta väsymyksestä. Mutta samalla eilinen päivä oli myös aivan upea ja loistava. Joskus sitä jää ihmettelemään miten yhden päivän aikana pystyy käymään läpi kaikki mahdolliset tunneskaalat ja lopulta tulla siihen tulokseen, että se oli loistava päivä. Ja eilinen todella oli.

Eilisen illan aikana palattiin takaisin useamman vuoden taakse teini aikoihin ja sain viettää sen yhden rakkaimman ystäväni kanssa. Joskus teinivuosien angstin ja raivon aikana musiikki nousi ihan uuteen merkitykseen elämässä ja sen avulla saatiin purkaa pahaa oloa ja sitä kaikkea mitä silloin teininä kävi läpi. Vaikka en ole pidempään aikaan aktiivisesti seurannut tai edes juurikaan kuunnellut The Usedin musiikkia ja uraa, niin kuullessani heidän saapuvan Suomeen niin ei kahta kertaa pitänyt miettiä mennäkkö vai ei. Eilen he siis soittivat The Circuksessa lyhyehkön mutta aika pitkälti muistoja ja tunteita herättävän setin. Vaikka itse keikalta odotin kuitenkin jotain hieman enemmän, en muista pitkään aikaan nauraneeni niin paljon, kun muisteltiin kaikkia tempauksia ja toilailuja mitä silloin täysi-ikäisyyden kynnyksellä kehitettiin.

Vaikka päivä alkoi huonosti nukutun yön jälkeen täydellisessä epätoivossa tietäen että edessä on pitkä päivä, niin eihän se lopulta ollut niin huono. Ystävät ja musiikki taas muistutti omasta tärkeydestään. 

Mulla on joululahja stressi.

Tiedän, että vielä on hyvää aikaa. Mutta sitten toisaalta, kun tuudittautuu siihen ajatukseen, niin kohta on kiire. Eikä toisaalta mulla ole edes paljoa ostettavana, mutta kaksi aivan totaalista ongelmatapausta käsissä. Ollaan perheen kesken vihdoin sovittu ettei ”aikuisille” osteta lahjoja, koska kaikkien nurkissa on jo liiaksiin sitä turhaa krääsää. Mutta pari ystävätärtä kaipaisi muistutuksen siitä kuinka rakkaita ne todella mulle on. En haluaisi tosiaan sortua typeriin turhanpäiväisiin lahjoihin, vaan ostaa/hankkia/tehdä jotain mikä todella merkkaa jotain tai jolla on jotain käyttöä.

Lopulta aloin miettiä kirjoja, mutta ei ole mitään käsitystä minkälaisista kirjoista kaverit tosiaan tykkää. Koruja on tullut ostettua niin paljon, että mieli tekisi vaihteeksi hommata erilainen lahja. Sitähän jo todennäköisesti odotetaan. Mietin astioita, mutta en ole todellakaan kiinnittänyt huomiota onko kavereilla jotain tiettyä tyyliä/sarjaa. Toisaalta kävi mielessä jokin pieni hemmottelu paketti, mutta ne ovat kuitenkin aika kalliita. Enpä tiedä.

Tässä on tullut taas huomattua miten sitä ei omista minkään valtakunnan mielikuvitusta lahjojen suhteen. Olen kuitenkin pienestä saakka ollut sitä tyyppiä, joka rakastaa antaa lahjoja ja ilahduttaa muita. Ihan mukulana sain isänpäivänä itkupotkuraivarin, kun isä olikin jo hereillä aamulla, en saanut toteuttaa perinteistä isänpäivä herätystä lahjojen ja isänpäivä halien kanssa. Ja tätä jaksaa puoli sukua muistella edelleen. Haluan ilahduttaa muita. Mutta mikäpä olisi paras tapa tänä vuonna? Sitä jäämme miettimään kuumeisesti, kunnes jälleen päädyn johonkin typerään perinteiseen mitäänsanomattomaan ratkaisuun.

Olisiko jollain nopeaa kivutonta ratkaisua ongelmaan? Perunanuijalla kaaliin mielikuvituksen lisäämiseksi? 

Mielikuvituksen puutteen lisäksi joululahja stressiä lisää paniikki, että joudun jouluruuhkiin metsästämään näitä kyseisiä lahjoja. Jouluruuhkat on yksi asia mitä vihaan tässä maailmassa. Ihmiset sekopäisinä poukkoilemassa kaupasta toiseen uskomattomassa kulutuspsykoosissa. Rahaa palaa tavaroihin joita kukaan ei tule koskaan tarvitsemaan. On joulu sitä ja joulu tätä. Ja pahuksen poro sukkia. (sain viimejouluna lahjaksi porosukat). Minkä ihmeen takia joku haluaisi porosukat? 

Ihmispaljoudet kauppakeskuksissa saa muutenkin näkemään punaista, joten pyrin olemaan ajoissa liikenteessä. 

Ja mistä tämä kaikki sai alkuunsa? Bongasin äsken naapuritalon ikkunalaudalta kynttelikön. Kyllä se joulu sieltä vaan taas tulee. Ei ehkä ihan vielä, mutta tulee kuitenkin. 

Pieni pala talvea.

Talvi tuli ja piipahti Vantaalla. 

Muutaman päivän saatiin nauttia siitä pienen pienestä valkeasta peitteesta nurmikoilla, kunnes jälleen vesisade iski. Olen vannoutunut talven vihaaja, mutta nyt voisin jo ottaa vastaan pari kolme senttiä sitä valkoista tavaraa, joka toisi edes vähän valoa.