tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa ja reissua odotellessa.




Kevät tulla tupsahti yhden vesisateen saattelemana. Tosin sitä vesisadettahan se on pidellyt sitten siitä saakka. En voi väittää että harmaa kostea ilma olisi jollain tapaa mieltäylentävää, mutta ainakin lumet saa kyytiä. Kohta voi jo varmaan alkaa harkita kesärenkaita pieneen kotterooni. Isukki alkoi uhoamaan jo viime viikon Turussa lomaillessani että vaihtaa kesäkumit alle ennen kuin palaan lomiltani, mutta enpä sitten entanut sen toteuttaa uhkaustaan. Pitänee tehdä päiväretki Turkuun lähiviikkoina.




 Jäätilanne ei vielä mökillä piipahdettuani antanut merkkiäkään Kevään saapumisesta. Uhkarohkeat pilkkijätkin vielä tönöttivät jäällä kuten aina ennekin, kunnes ensimmäinen pulpahtaa kokeilemaan meriveden lämpötilaa jäiden läpi. Uskallanpa silti väittää että seuraavalla mökkireissulla ei jäitä ole mailla halmeillakaan. 



Viimeisen viikon olekin viettänyt kotikonnuilla Suamen Turkkuses. Talviloma osui aivan mahtavaan aikaan, koska aurinkoa riitti lähes joka päivälle. Mummit , pappat  ja kummit on käyty järjestelmällisesti läpi ja tulipa sitä rakkaita ystäväisiäkin treffattua maailman suurimman korvapuustin merkeissä. Ja tulipa sitä leikittyä lapsen vahtia rakkaalle siskontytölle.


Seuraavaa lomaa odotellaan jo kuumeisesti, sillä toukuun puolessa välissä odottaa suuri ja tuntematon Oslo. kaverin vanhemmat ovat kutsuneet minut kyläilemään kaverini kanssa ja siihenpä meikäläinen tarttui. Majoitukset on huolehdittu, sillä punkkaamme kyseisten heppujen luona, joten toistaiseksi on reissu tullut maksamaan vain lentojen hinnan verran.  Oslosta itsestään et tiedä sitten yhtään mitään. Onneksi on kielitaitoinen opas mukana, joten en ole aivan hukassa. Turisti moodi päälle ja kamera olalle. Ihanaa!!

Olen kuullut Oslosta pelkkää hyvää, joten odotukset on korkealla. Pitää varmaan hommata jokin pieni tietopaketti paikasta. Mitä odottaa ja mitä katsoa. Koska kuten sanoin ei mitään aavistusta mitä kaupungista löytyy.