lauantai 22. marraskuuta 2014

Joulun odotusta...

Kohti joulua mennään hurjaa vauhtia. Eilen satanut lumipeite, jollain tavalla villitsi meikäläisen joulumieltä. Tänään on tullut siivoskeltua ja kaivettua joulukoristeita vaatehuoneen hyllyiltä. Paikat on pullollaan kynttilöitä (minkä seurauksena  täällä on tosi kuuma ;) ) ja jouluvaloja. Kuinkahan monta kertaa sen olen jo sanonut, että rakastan joulua? Mutta siis joulun hengetär täällä iltaa vaan. 



Sain kyllä hetken aikaan miettiä tuota joulutonttua laittaessani, että onkohan vielä liian aikaista? Mutta oikeasti, ketä se haittaa. Eipä sitä kuitenkaan täällä kukaan muu sitä katsele kuin meikäläinen ihan itse. Ja satunnaisesti kahvilla piipahtavat kaverit. 



Kynttelikkö saa jäädä tänäjouluna laittamatta ihan käytännön syistä, koska rehellisesti meikältä alkaa loppua sähköpistokkeet kesken. Tämän asunnon yksi huono puoli on aivan liian vähäinen sähköpistokkeiden määrä. Jatkojohtoja on jo niin paljon, että saan kohta jonkin sortin oikosulun aikaiseksi. 




Huomenna ohjelmassa on lisää joulun odotusta Suomen virallisen Joulukaupungin Turun Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden puitteissa. Sisko perheineen lähtee tervehtimään Joulupukkia ja katsastamaan tänään avatun Joulukadun. Meikä varmaan tyhjentää tilinsä markkinakojuihin :D 



Iloista pikkujouluaikaa itse kullekin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti