torstai 17. maaliskuuta 2016

Uudet tuulet puhaltaa.

Kevät on jo edennyt siihen pisteeseen, että istuskelin hetki sitten parvekkeella nauttien kevään ensimmäiset ulkoilmakahvit. Toki lasitetun parvekkkeen suojissa. Viimeisten päivien ilman lämpeneminen ja auringon paiste on tuonut niin paljon uutta energiaa ja hyvää mieltä. Alkuvuosi on mennyt kaikin puolin melkoisessa muutoksessa, uuden työn merkeissä. 

Työpaikkana säilyi edelleen sama sairaala, mutta varahenkilöstöön siirtymisen myötä työhön on tullut niin paljon uusia haasteita, uusia työkavereita ja uutta osattavaa. Varahenkilönä olo mietytytti todella paljon, vaikkakin samalla kiinnosti yhtälailla. Miten sopeutuu siihen että osaamisalueeseen kuuluu useita eri osastoja ja yksi akuuttipoliklinikka, parhaimmillaan päivittain vaihtuva työpiste? Miten uusilla osastoilla vastaanotetaan uusi kasvo? Tulenko toimeen kaikkien kanssa? Perehdytykset olivat jännittäviä, juuri kyseisten asioiden vuoksi.

Nyt on kulunut kohta kaksi kuukautta, ja on myönnettävä, että turhaan jännitin. Edelleen opittavaa on mielettömästi, ihmisiä en vieläkään tunne niin hyvin kuin haluaisin, mutta pärjään. Ja tykkään. Erityisesti akuuttipoliklinikka on tullut erityisen rakkaaksi niin työtapojen, uusien taitojen ja työkavereiden puolesta. 

Varmistuipa tässä hiljattain myös töiden jatkot, ja toistaiseksi saa hengittää rauhassa. Parin kuukauden kuluttua siirryn sijaistamaan pidempää sijaisuutta, jossa jatkoa ainakin ensi vuoden kesään. 

Kyseisen työn kautta olen päässyt ensimmäistä kertaa tutustuman siihen, millaista on työskennellä reilun, työntekijöiden puolta pitävän, pomon alaisuudessa. Työhistoriassani on pomoja, jotka ovat enemmän  tai vähemmän olleet vaikeasti lähestyttäviä, tai parhaimmillaan jopa epäreiluja. Joten tämä on tavallaan vähän uutta ja ihmeellistä. Erittäin positiivisella tavalla. 

Jotain negatiivistakin uudesta työstä on tullut. Kovin liikkuvaista sorttia on tää työ, kävelyä paikasta toiseen on suhteellisen runsaasti ja uusin työkenkien vuoksi sain jalkaani jonkin asteisen rasitusvamman. Nyt jalkani on teipattuna ja kipulääkekuuri päällä ja vanhat hyvät kengät (ehkä jokseenkin risat) on palanneet jalkaan. Teippauksen on kyllä ihmeelliset, heti huomasi eron ja kipu oli paljon lievempää. 




Kevääseen ei toistaiseksi ole luvassa paljon muuta kuin töitä, mutta eiköhän se riitä. Kesää odotellessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti