Pääsiäistä, Kevättä, Lämpöä ja Aurinkoa

Ja hyvää fiilistä täydellisestä kokovartalo lihasjumituksesta huolimatta. 

Tänään on ollut sellainen päivä, jolloin ei ole voinut muuta tehdä kuin ihmetellä, minne se aika oikein katoaa? 

Olen vastaillut sähköposteihin, kirjeisiin ja päivitellyt kamerasta kuvia koneelle. Ja tuntuu siltä, että aika vain katoaa. Äsken oli Tammikuu, etsin asuntoa, olin turhautunut kiukkuinen ja kipeä. Sitten Helmikuu toi asunnon ja uudelleen itsenäistymisen ja oman rauhan. Maaliskuu meni kuin lennossa työkiireissä, asunnon laiton ja sisustuksen merkeissä. Ja nyt on jo Helmikuu, Pääsiäinen ja KEVÄT!!! Eikä blogissa ole tapahtunut mitään puoleentoista kuukauteen. 

Kevät toi tullessaan alkuun kevätväsymyksen, mutta sen väistyttyä iloisen mielen ja jonkun asteisen onnelllisuuden. Ei se että olisin aikaisemmin ollut onneton. Kaikesta löytää positiivisen puolen. Töissä tuntuu löytyvän niitä nillittäjiä, jotka jaksaa valittaa, mutta jollain tasolla oma mieli on ollut virkeä ja ihmeellisen positiivinen. 

Parvekkeeni on kevään tullessa löytänyt oman paikkansa asunnostani. Ostin uudet ihanat, mukavat ja kalliit parvekekalusteet, jotka ovat liian isot kapealle parvekkeelleni. Kuitenkaan se ei haittaa. Pariin otteeseen olen päässyt jo nauttimaan kahvini aamuauringon lämmössä. Nyt parvekkeellenikin on tullut kevät ja Pääsiäinen. 

Home sweet home.

Viimeaikojen hiljaiselon jälkeen on taas aika istahtaa, hengähtää ja miettiä mihin ihmeeseen viimeiset viikot ja kuukaudet on kadonnut? Pienimuotoinen projekti uusi työ, josta olen jo kertonut aikaisemminkin jo kyllästymsieen saakka on ollut suhteellisen suuressa roolissa. Ja se josta nyt jaksan hehkuttaa seuraavaksi aina kyllästymiseen saakka on neljän kuukauden pahvilaatikkoelämän jälkeinen saavutus. OMA KOTI!!! Jossa on ikkunalauta!!! 

Viime lauantaina aamuvuorosta päästyäni suuntasin uuteen omaan kotiin. Äiti ja isä yhdessä rakkaan velikullan ja yhden tämän kaverin voimilla meikäläinen oli työpäivän aikana muuttanut. Delegointi on suuri lahjani maailmalle ja erityisesti oman laiskan luonteeni suuri helpotus. Joten saavuttuani uuteen kotiini viimeinen muuttokuorma saapui hieman jälkeeni pihaan. Muuttaminenko muka vaikeaa?? 

Toki tämän jälkeen alkoi se suurin projekti ja suuri aarteen metsästys, sain nimittäin purkaa laatikoita jotka ovat olleet varastoituneena melkein kolme vuotta. Ihania omai astioita, keittiötarvikkeita ja mitähän kaikkea laatikoden kätköistä paljastuikaan. Sain purkaa kirjoja ja DVD-levyjä OMIIN hyllyihin.

Sunnuntaina vuokraisäntäpariskunta käväisi katsastamassa uuden vuokralaisen ja pakko sanoa, tykästyin heihinkin. Pari vaikutti heti lämpimältä ja avuliaalta. Vanottivat useaan otteeseen että minun tulee ottaa yhteyttä jos vähänkin epäröin jotain. Sain luvan suihkuseinän asentamiseen ja puolittaisen lupauksen heidän jopa maksavan koko homman. Katsotaan. 

Yksi laatikko odottaa paikkaansa ja se on vielä pieni arvoitus minne tavarat tulee lopulta sijoitettua, mutta kotini on kohta valmis. Perjantaina saapuu sohva, joten uskallan pyytää ystäviä ja sukulaisia kylään kun on jokin muukin paikka istua kuin sänky ja yksinäinen Ikean keittiörappu. ,

Viiden päivän jälkeen tämä tuntuu jo omalta. Kodilta. 

Viikonloppu ylläri.

Viikonloppu sai eilen ihan uuden käänteen, kun aamusta heräsin ja pyrin ylös sängystä. Kokolailla olin ajatellut meneväni iltavuoroon, mutta sen sijaan päädyin kiukkuisena ja itkuisena Mehiläisen päivystykseen. Jostain kumman syystä meikän selkä oli vetänyt yön aikana täydelliseen jumiin ja jopa kahvin keittäminen oli koettelemus. Tässä sitä sitten maataan sohvalla hyvin eriskummallisessa solmussa, joka on ainoa hyvä asento tällä hetkellä. Ja siis olen nukkunut lähes vuorokauden kyseisen lääkärireissun suomien troppien ansiosta. 

Teetä ja sympatiaa. Ja ne viikonlopun muut eväät. 

Eipä ole meikän aikaisemmin tarvinnnut käyttää lihasrelaksantteja ja nyt tiedän että en käytäkään ellei ole pakko. Voipi olla että sinnnittelen iltaan ennen seuraavaa tablettia, koska tosiaan olen nukkunut melkein vuorokauden. Nyt selkä on ehkä hieman eilistä parempi. Ponnarin laittaminen ei tuonut kyyneleitä silmiin, mutta mukanan asennon hakeminen vie aikaa. Ja auton rattiin en todellakaan uskalla hypätä, joten pitää varmaan lahjoa pikkuveli kaupassa käyntiin. 

Vielä olisi huominen saikkua, joten tässä pitää yrittää parannella selkää, että selviää Tiistaiksi iltavuoroon. Ensimmäinen lääkärin määräämä sairausloma ikinä. Toivottavasti muiden viikonloppu sujuu mukavimmissa merkeissä. Ihanaa adventti Sunnuntaita!! 

Vuosi 2013 kohta paketissa.

Minne ne vuodet aina menee? Jollain tavalla tuntuu että tämäkin vuosi on vaan juhahtanut ohitse täysin huomaamatta. Äsken oli kesä ja uitin varpaita mökkirannan vedessä ja nyt on lumi maassa ja kahden viikon kuluttua on jo joulu. Jouluun ollaan varustauduttu hienosti, äiti ja isä on kerrankin pari viikkoa lomalla jo ENNEN joulua joten meikäläiset voi ottaa iisisti. 

Joulun alusaika on blogimaailmassa yleisesti hieman menneen vuoden muistelemista, ja kun itsekin olen seuraamistani blogeista lueskellut toisten bloggaajien vuoden etenemistä pähkinänkuoressa sitä miettii itsekin mitä vuoden aikana on tullut tehtyä.

Erääseen suosikkiblogiini kommentoinkin jo, että tuntuu siltä, että muiden elämä ja niiden tapahtumat tuntuu aina paljon miellekäämmiltä ja hienommilta ja muiden elämässä tuntuu tapahtuvan paljon enemmän. Toisaalta olen pyrkinyt arvostamaan elämän pieniä asioita ja niitä arjen ihanuuksia. Vaikkei joka päivä tai edes joka viikko olisi suurta ja hohdokasta ohjelmaa, niin ei se haittaa. Ja onhan se vain niin, että ruoho siellä aidan toisella puolen vaikuttaa aina vihreämmältä. En ehkä ole saavuttanut vuoden ns. tavoitteita, mutta voin rehellisesti todeta olevani loppuvuodesta onnellisempi kuin alkuvuodesta. 

Aamutaivas ikkunanläpi.

Alkuvuoden ajan näin jälkikäteen kaikki tuntui todella vastenmieliseltä ja hankalalta. En ollut tyytyväinen. Päivät kului töissä ja illat kotona, eikä elämässä tuntunut olevan sitä jotain. Kesän aikana kypsyttelin ajatusta "kotiin" muuttamisesta. Ja loppukesästä päätös oli virallinen ja ensimmäiset työhakemukset lähetetty eteenpäin. 

Lokakuussa muutin takaisin koti-Turkuun. 

Joulukaupungin sydän <3

Enkä ole vielä katunut hetkeäkään. Vantaalle muuttaessani kaipasin vaihtelua ja halusin nähdä maailmaa toisesta vinkkelistä. Kahden ja puolen vuoden aikana kypsyin sille, että koti tulee olemaan Turussa, vaikka olisin missä. Täällä on kaikki rakkaat. 

Uusi työ on osoittautunut kaivatuksi haasteeksi. Rankanksi, mutta kuitenkin miellekääksi. 

Kaikkea tätä summatessani huomaa kyllä, että onhan sitä tullut tehtyä. Ja kuitenkin aika suuria päätöksiä kuuluu sen piiriin. Voisin listata kaikki konsertit, tapahtumat yms. missa vuoden aikana on tullut käytyä, mutten koe sitä tarpeellisesti. Pääasiat vuoden aikana tuli summattua. Tämän vuoden suurin teema kaiken kaikkiaan oli sen oman paikan ja oman tyytyväisyyden saavuttaminen. Ja loppujen lopuksi kaikki osapuolet ovat olleet suhteellisen tyytyväisiä. Paitsi ehkä ex-pomo ;) 

Lahjaongelmia.

Joulu on tulossa ja vaikka olenkin jo ostanut puolet tarvittavista kahdesta lahjasta se toienn puoli teettää ongelmia. Mitä ostaa kohta 6 vuotiaalle pojalle lahjaksi? Mitä kohta 6 vuotiaat pojat leikkivät, mistä ne tykkää? Kummitädillä olisi vaikka miten paljon hyviä ajatuksia yhteyseen tekemiseen, mutta ongelmana niiden toteutukseen on viimeisen kolmen vuoden aikana tapahtunut vieraantuminen kun asusteli 200 kilometrin päässä ja näki kaveria ehkä kaksi kertaa vuodessa. 

Toisen ongelman kyseisen lahjan hankinnassa muodostaa se, että kummipojalla on neljä vanhempaa veljeä, joten sitä tavaraa siellä kyllä on. Ja siksi omaperäisen kivan ja uuden lahjan hankinnassa on muutama muuttuja jotka vaikeuttaa valintaa. Ja kun itse on tyttö niin noi poikien lelut ja tavarat ei ihan juuri ole tuttuja. 

Siskontyttö ja tädin rakkaimmalle muruselle on tullut hankittua jo kaksikin lahjaa. Mikä sinänsä on hyvä, sillä tammikuussa nuppu täyttää kolme vuotta. Nuppu on pienestä saakka ollut leppäkerttu fani, joten löysin vahingossa jo kuukausi sitten täydellisen lahjan, jonka johdosta siskoseni ehkä lynkkaa meikän. Mutta kun se on niin ihana, että pidän sen melkein itse. Jokainen kohta 27 vuotias tyttöhän tarvitsee leppäkerttulattiatyynyn, eikös? 

kuva; K-Citymarket.fi

Toisen lahjan bongasin vahingossa Facebookin mainospalkista. Näitä mainoksia itse ainakin pidän suurimmalta osin humpuukina ja turhina mainoksina. Vinkee.fi nettikauppa osoittautui todelliseksi helmeksi. Tarina kaupan takana on yksinkertainen. Äiti halusi pojalleen turvallisen varustuksen pimeisiin iltoihin ja lähti väkertämään heijastinlliiviä. Upeat heijastin liivit perheen pienimmille pistettiin sitten kiinnostuksen myötä nettiin myyntiin. Tämän ostin itse Nupulleni:

Ja siis ongelmana nyt on ainoastaan se missä järjestyksessä lahjat annan. Mietiskelin että Joulupukki voisi tuoda Liivin ja meikä itse voisi synttärilahjaksi antaa tyynyn. Koska siis haluanhan nähdä edes toisen reaktion, kun jouluaaton murunen vietää siskon siipan vanhempien luona. 

Mutta se kummipojan lahja. Tämän takia mä inhoan lahjojen ostoa, vaikka rakastan lahjojen antamista. 

Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita!!! 

"Better stand tall when they're calling you out , Don't bend, don't break, baby, don't back down"

Puolitoista kuukautta sitten otin uuden suunnan ja astuin kohti uusia haasteita. Puolitoista kuuakutta uudessa duunissa, jossa opiskelija ovat reputtaneet harjoittelunsa jo ensimmäisten viikkojen aikana ja uudet työntekijät lopettavat jo alkumetreillä. Okei kuulosta dramaattisemmalta kuin mitä se oikeasti on, mutta kuitenkin. Paikka on rankka. Töitä saa tehdä jokaisen vähäisenkin sentin edestä ja usein päivä päättyy ylitöihin.

Mutta... pärjään. Ja vielä suhteellisen hyvin mielestäni. Toki päivän päätteeksi n. klo 16 kotiin päästyäni olen täydellisesti valmis nukkumaan. Työkaverit alkaa päästämään mukaan porukkaan jo kunnolla, vaikka mielestäni alusta saakka muut on suhtautunut minuun uutena työntekijänä suhteellisen hyvin. Olen saanut käsityksen osastosta, ettei siellä kovin heikkohermoiset pärjää. Täytyy pitää jalat maassa ja osasta pitää kiinni omasta mielipiteestään. Ja käsittääkseni myös työntekijät osastolla ovat hyvin tietoisia omasta mielipiteestään ja omasta arvostaan.

Puolitoista kuukautta on mennyt ja siis olehan vasta erittäin alussa urallani kyseisellä osastolla, mutta mielestäni olen saanut hyvän alun. Saa nähdä tuleeko pidemmän päälle enemmän huonoja puolia ilmi, mutta toistaiseksi olen tykännyt. Onhan se rankkaa, mutta työntekoa en ole koskaan pelännyt. Ja nyt kun urani siellä on hyvin vauhdissa, jaksaa jo keskittyä muihinkin.

Arvatkaa miten ihana on ollut nähdä kaikkia vanhoja tuttuja ja rakkaita ihmisiä. Tänne tullessani oli odottamassa iloisia yllätyksiä, ja nyt ollaankin järkkäilemässä mm. vauvakutsuja. Jollain tavalla hullua ajatella että kaverit ovat perustamassa perheitä ja menossa naimisiin, kun itse en koe itseäni edes mitenkään täysin aikuiseksi. Johtuen varmaan osittain tämän hetkisestä asumisjärjestelyistä vanhempien ullakolla.

Kämpän haku on edelleen täysin vaiheessa, tuntuu että mistään ei löydy sitä MUN asuntoa. Alkaa hieman tuntua että meikäläisellä on hieman turhan tiukat kriteerit. Yhden asunnon bongasin Naantalista, mutta vielä ei ole sieltä suunnalta kuulunut mitään. Haku on päällä niin sanotusti, ehkä joulun jälkeeen alkaa tippua enemmän potentiaalisia asuntoja. Aika näyttäköön.

Joulun odotus alkaa jollain tavalla olla jo ajankohtaista kun eletään jo Marraskuun puoltaväliä. Sain viikonloppuna tietää että olen lähes koko joulun vapailla, joten pääsen sitä joulua tosiaan viettämäänkin. Kynttilöitä on viljeltynä joka nurkkaukseen, joten sieltä sitä joulun tuntua tulee jo jollain tavalla. Kaupoissa jouluhelvetti on kuitenkin jo päässyt valloilleen ja ostinpa Kummipojallekin jo joulukalenterin valmiiksi. Ja olen ostanut jo ensimmäisen joululahjan.

Sellaista tänne suuntaan tältä erää. Uusia tuulia odotellessa, ja sitö halvatun asuntoa...

Oma kolo ja uusi työ.

Huhuh mikä viikko. Sunnuntaina klo 9.00 isukki pikkuveljen kera kaarsi entisen kotini pihaan kuorma-autolla noutamaan tytteliä kotiin. Koko sunnuntai päivä meni ravatessa rappusia laatikoiden ja hyllyjen yms kanssa ja arvatkaa onko kintut vieläkin hellänä tästä. Nyt muutamia päiviä täällä hääränneenä olen saanut oman koloni vihdoin lähes asuinkuntoon. 

Oma kolo löytyy tismalleen samasta paikasta kuin kuutisen vuotta sitten äidin ja isän omakotitalon yläkerran peräkammarista. Pelkäsin kuollaksenikin miten ahdistavaa "kotiin muuttaaminen" tulisi olemaan, mutta jollain tavalla jo viiden päivän jälkeen tunnen oloni niin paljon kotoisammaksi kuin edellisessä kommuuni asunnossani Vantaalla. Omaa rauhaa tuntuu olevan enemmän kuin odotin ja vanhempien "ahdistelu" on jäänyt hyvin vähäiseksi. Äiti keittää aamukahvit valmiiksi ennen aamuvuoroon lähtöä ja isukki kuorsaa kotoisasti alakerran sohvalla rankan työpäivän jälkeen. Asiat eivät ole juurikaan muuttuneet vuosien saatossa. 

Mikä tosin on muuttunut on minä itse. Olen työssäkäyvä "vakavasti otettava aikuinen". Kaipaan omaa asuntoa vaikka viihdyn täälläkin. Kuusi vuotta poissa kotoa tekee sen, että 26 vuotiaana ei enää tee mieli majailla vanhempien luona. Isä on enemmän kuin innoissaa ja puhuu siitä miten järkevää on että asun vanhempieni talossa, enkä joudu maksamaan vuokraa vieraalle taholle. Pelottaa mitä siitä tulee kun löydän sen asunnon jossain vaiheessa. Ajattelin taloudellisuuden puolesta majailla täällä joulun yli ja alkuvuodesta aloittaa aktiiviset etsinnät. Koko ajan selailen ilmoituksia, ettei se unelma-asunto mene vain sivu suun. 

Aloitin uudessa työpaikassa maanantaina ja olen täydellisesti pyörällä päästäni. Uudet kuviot, uudet tietokoneohjelmat ja uudet työkaverit. Voitte kuvitella varmaan ettei iltaisin ole tarvinnut hakea unta kovinkaan kauan. Tänään vietin ensimmäistä vapaata ja nukuin melkein puoleen päivään. Flunssa tuntuu tekevän tuloaan joten se tuli varmasti tarpeeseen. 

Uusi elämä aluillaan rakkaassa kotikaupungissa. Uudet seikkailut edessä uuden HAASTEELLISEN työn edessä. En tiedä sydänpotilaan hoidosta juurikaan mitään mutten malta odottaa oppivani uusia asioita.