sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Joko tulee Joulu?


Mitä tehdä kun on vaihteeksi kokonainen vapaa viikonloppu? Ja todennäköisesti säätiedotukset lupaa jälleen vesisadetta suunnilleen koko viikonlopuksi?  Kuten tänä viikonloppuna todellisuudessakin kävi. Yleisesti tässä tilanteessa olisin käpertynyt sohvan nurkkaan, tuijottanut telkkaria koko viikonlopun juurikaan liikahtamatta siitä. Vaikka toisaalta rankan työputken päätteeksi on aivan ihanaa kun ei todellakaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Saa vain nauttia olostaan, tehdä hyvää ruokaa ja todella katsoa niitä ”aivot narikkaan – elokuvia”.

Jostain syystä sain eilen aivan omituisen energian puuskan ja päätin tälläytyä kunnolla. Uusi ihana hame päälle, korkkarit jalkaan ja puna huulille. Tästä suunnattiin keskustaan vaikka seuraa en saanutkaan. Kaikki olivat ilmeisesti normaalissa sadekelin moodissa eikä jaksanut ulos lähteä. Olin jo pitkään suunnitellut joululahja ostoksiani, joten tälle reissulle lähdin sateesta ja kaikkien vähiten jouluisesta säästä huolimatta. Olen aina inhonnut joulu ruuhkia ja ostosvimmassa päättömästi sinkoilevia ihmisiä, joten joululahjat on aina ostettu hyvissä ajoin ilman kiirettä ja kiukkuisia ihmisiä.

Vaikka olen aina ollut henkeen ja vereen se sukumme joulun hengetär niin en voi sietää sitä että joulusta aletaan hössöttää ja stressata jo lokakuussa. Rakastan joulua, silloin kun on joulu. Kaikki tietävät sen tulevan joka vuosi samaan aikaan. Miksi joulukoristeet sitten ilmestyvät kauppojen hyllyille joka vuosi aina vain aikaisemmin? Ensi viikolla varmaan Stockmannille on jo ilmestynyt joulukuuset hyllyjen päätyyn. Eräässä kaupassa käydessäni huomasin jo myynnissä olevat joulukoristeet ja meinasin suutuspäissäni marssia suoraan ulos liikkeen ovesta. Tässä taas asia jota en vain voi käsittää. Eivätkö ne voisi edes odottaa Marraskuuhun?

No mutta siis samalla reissulla poikkesin hieman enemmän kulturellimpaan tilaisuuteen ja kävin katsastamassa erään valokuva näyttelyn, jossa on pitänyt poiketa jo pidemmän aikaa. Rock- valokuvaaja Ville Juurikkalan Islander näyttely Kehrä Interior – galleriassa oli suorastaan henkeä salpaava. Upeat kuvat Turunmaan- sekä Porvoon saaristosta vei kyllä mennessään. Olen lapsesta saakka viettänyt paljon aikaa saaristossa veneillen ja mökkeillen, joten meri ja saaristo ovat todella lähellä sydäntä. Ja tähän lisätään vielä Juurikkalan aivan upea tapa kuvata.

Olen pidemmän aikaa seurannut Juurikkalan uraa pääasiassa rock-kuvaajana ja todella tykästynyt hänen tapaansa kuvata. Suosittelen ehdottomasti muitakin käymään näyttelyssä, mutta parempi mennä pikimmiten, sillä näyttelyä on jäljellä enää muutaman päivän, jonka jälkeen näyttely siirtyy New Yorkiin. Käykääpä ainakin katsastamassa kuvia näyttelyt kotisivuilta: Islander- näyttely

Eilisen energian purkaus jatkui vielä hetken tänä aamuna kun kuurasin kämppämme lattiasta kattoon aina saunaa myöten. Ehkäpä tämä saa riittää tältä viikonlopulta ja loppu päivä vietetäänkin sitten aivan ehdottomasti sohvan nurkkaan käpertyen kirjan kanssa.

Tässä vielä vähän syystunnelmaa jouluisten tekstien vastapainoksi:




sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mitä rakastan syksyssä






Viherpeukaloa etsimässä.


En ole koskaan ollut mikään kovinkaan pätevä viherpeukalo. Lähes koko suku on aina naureskellut, että kaktukset ja kaikki nekin kasvit mitkä pitäisi olla mahdotonta tappaa, kuolee mun käsittelyssä. Ja oikeastaan tottahan se on ollut. Ainakin tähän päivään saakka. Olen hiljalleen yrittänyt täyttää kämppää viherkasveilla, jotta saataisiin hiukan eloa ja vihreää sisällekin ja nyt vihdoin ja viimein näyttää siltä että suvussa kulkenut viherpeukalo alkaa sittenkin nostaa päätään. Mun kaktus KUKKII!!! Tälläistä ihmettä ei tässä taloudessa ole aikaisemmin tapahtunut. Tästä piti jopa soittaa äidille, joka meinasi lopulta tukehtua nauruun. J



Toki samalla katsauksella heitin jo pitkään maljakkoa koristaneen Bambun vanhuksen roskiin koska sen varsi alkoi olla enemmän keltainen kuin vihreä. Tämän tosin pistän jo vanhuuden piikkiin, eiväthän viherkasvitkaan ikuisuuksia elä. Olihan kyseinen Ikea-bambu ollut mulla jo päälle viitisen vuotta. Saa nähdä miten pitkään tämän hortonomia-villitys kestää ennen kun saan taas heittää kaktukset roskikseen.

Pienen sisustus vimman saaneena päätin taas siirrellä lamppuja ja muuta piensisustus tavaraa ympäri huonetta ja pyrkiä saamaan vähän uutta ilmettä. Isompia huonekaluja ei oikein voi uudelleen järjestää typerän pohjaratkaisun vuoksi. Samalla sain vihdoin ripustettua seinälle uuden tauluni. Kehitytin vastaikää yhdestä ottamastani maisemakuvasta taulun. Rakas maisema roikkuu nyt sänkyni yllä, ja voin haaveilla käveleväni mökkirannalla, aina kun iskee kaipuu pois kaupungin hulinasta. Nyt vaan pitäisi saada aikaan hommata kuvalle kunnon kehykset.