maanantai 11. maaliskuuta 2013

Elokuva bongailua.

Olen tässä parisen päivää sairastellessani tutustunut enemmän sotaelokuvien ja minisarjojen pariin. En ole koskaan erityisemmin halunnut katsoa kyseistä genreä, koska olen aina mieltänyt ne ällötäviksi verenvuodatus elokuviksi, jossa suolet lentelee, eikä juonesta pääse kiinni sitten millään. Tulinpa todistaneeksi tämän täysin vääräksi, kun aloin katsoa Band of Brothersia, kuumepäissäni kun en muutakaan keksinyt. 



Toki olen katonut perinteiset Saving Private Ryanit, Pearl Harborit ja We Were Soldiersit, mutta siihen se on jäänyt. Nyt menossa on The Thin Red Line. Ja olen koukussa. Tietysti en vieläkään voi sanoa että kokisin suurta mieltymystä veren vuodatukseen, mutta elokuvat jotka olen katsonut, ovat pääpiirteittäin perustuneet tositapahtumiin ( toki vain jenkkien näkökulmasta), ja sen puolesta mielettömän mielenliintoisia. Ja niistä todellakin löytyy juoni ja henkilöt ovat mielettömän laaja-alaisia. 

Onhan täällä muutaman kerran ollut pahasti tippa linssissäkin. Johtuu varmaan tästä äärettömästä väsymyksestä, eikö vaan ;) 

Steven Spielberg ja Tom Hanks ovat Band of Brothersin ja The Pacificin suhteen tehneet yhteistyötä ja halunneet kertoa tarinat suurelle yleisölle. Ja siis pakkohan projekteista oli tulla jotain hyvää jos Tom Hanksilla on jotain tekemistä asian kanssa. Seuraavaa elokuvaa odotellessa. Tora Tora Tora odottelisi hyllyssä, ja siitä saisi taas tarinan hiukan eri persaktiivistä. 


Ihanaa alkuviikkoa kaikilla, jotka eivät pode flunssaa pedin pohjalla. Onneksi on kattava leffakokoelma. 

(kuvan lähde: imdb.com)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti