Näin ne syyssateet vaan saapuvat. Eilen oli sen verran ihana ilma, että olin suunnitellut viettäväni tämänkin sunnuntain ulkoillen, otan kamera olalle ja uuden fillarini menopeliksi. No se sadehan alkoi jo eilen illalla, muutaman ukkosen jyrähdyksen saattelemana ja sitä jatkuu edelleen. Vuoden aikojen vaihtelu Suomessa on rikkaus, jota monessa muussa maassa ei ole, mutta just nyt niitä en kyllä osaa kovinkaan paljoa arvostaa.

Kaipaan Kesää. Lämpöä, aurinkoa, sitä ettei tarvitse vetää jalkaan villasukkia, -housuja ja ja ja välttyäkseen paleltumiskuolemalta. Ja tää hämäryys mikä sateen mukana tulee, väsyttää niin, että 2 tunnin hereillä olon jälkeen voisin mennä jo takaisin vällyjen väliin ja vetää verhot ikkunan eteen.

 Eilisen aurinkoisen päivän vietin Kirkkonummella rakkaan ystäväni kanssa viettäen laiskan rentoa lauantaipäivää. Näin ”vanhemmiten” on huomannut että viettääkseen hauskaa päivää/iltaa ei todellakaan tarvita pisaraakaan alkoholia tai meluista pahanhajuista yökerhoa, vaan pelkästään hyvää seuraa. Siinä sivussa isona plussana tulee yhdessä kokattu päivällinen ja telkkarin kautta katseltava mieskomeus. Kunnon tyttöjen päivä juoruineen ja kikatuksineen. Välillä oikeen kaipaa saada olla täysin aivoton tyttö. Arkipäivät työn parissa menee siinä, että kaikkien yleisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi on pakko olla skarppina joka hetki. Tämän takia vapaapäivät on toisinaan pyhitetty täydelle aivottomuudelle.

Nyt sängyn nurkassa nököttäessäni huomaa miten paljon yhdessä päivässä sai aikaiseksi. Ilman sitä tästä päivästä tulisi varmasti vielä tylsempi ja masentavampi.

Samalla eilisen päivän aikana huomasin, etten enää ole niin ulkopaikkakuntalainen PK-seudulla, kun olin kuvitellut. Kirkkonummelle ajaessani huomasin, ettei navigaattorista ollut kuin haittaa. Helpommin löysin perille ilman, kun en kiinnittänyt enää huomiota sen typeriin ohjeisiin, ”kääntyä 50 metrin päästä vasemmalle” SILLALLA!! Perille päästyäni olin ehkä jopa hieman ylpeä itsestäni, vaikka täältä kirkkonummelle ajaessaan tarvitsee kääntyä tasan kolme kertaa.

Ja siis pohjatakseni äskeistä oon tasan kerran aikaisemmin ajanut Kirkkonummelle ja sen jälkeen tietyöt on muuttanut maisemaa aivan totaalisesti. Minkähän lapion ne nyt on sinne kadottanut kun pitää koko matka Kehä kolmosen lopusta kirkkonummen keskustaan kaivaa auki betoniautiomaaksi. Se tieosuus olisi alamäkenä täydellinen slalom-rata.

Tällä hetkellä sunnuntai-suunnitelmat on hieman auki, mutta pöydällä odottaa muutama Audrey Hepburn –klassikko, vieressä tönöttää se pahuksen kirja, jota en vielä ole jaksanut(/viitsinyt/muistanut/ehtinyt) lukea loppuun.  Kunhan rakkaat kämppikseni ilmaisevat elonmerkkejä huoneestaan lisään listaan vielä höyryävän kupin kahvia.  Kuluuhan se päivä näinkin, tosin sisätiloissa. Sytytän vielä muutaman kynttilän luomaan tunnelmaa. Ehkäpä tämä tästä.