Kesä on ohi, loma jatkuu.

Nyt ehkä on jo munkin aika hyväksyä se fakta, että kesä on ohi. Mulla kuitenkin jatkuu kesäloma vielä hiukan ensiviikon puolelle. Suomessa kelit ei ole ollut ehkä kaikkein kesäisimmät, viikonlopun myrkykin huomioiden. Onneksi sentään aurinko on jaksanut pilkistellä päiviemme iloksi. 

Loman alkajaisiksi karkaisin kaverini kanssa pitkäksi viikonlopuksi Wieniin, jossa sitten ne kesäkelit todella jaksoi helliä. Lämpötila huiteli joka päivä yli kolmenkymmenen ja yhden yhtä pilvenhattaraa ei tainnut taivaalla näkyä koko aikana. Ja tää nautti sydämensä kyllyydestä jälleen jalat puhki. 

Wien on upea kaupunki jos sattuu nauttimaan historiasta ja museoista ja vanhasta arkkitehtuurista. Neljän päivän aikana ollaan käyty museoissa varmasti enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Itävallan keisarillinen historia on jo ennestään jokseenkin tuttu, koska lapsena rakastin tälläisiä romanttisia historiallisia tarioina. Sissi-keisarinnan elämä oli siis tuttua, jotain oli aivan uskomatonta päästä "kävelemään Sissin jalanjäljillä". Kaikki keisarilliset palatsit ja rakennukset vei kyllä aivan mennessään eikä aina tiennyt mihin suuntaan olisi kuulunut katsoa. 

Aloitimme reissun torstaina heti aamusta, joten Wienissa oli heti koko päivä aikaa nauttia olostamme. Aloitimme tutkimusmatkan Schönbrunnin palatsin alueelta, joka sijaitsi näppärästi 15 minuttin kävelymatkan päässä hotelliltamme. Ihmisiä oli tautisesti, mutta paikka oli niin upea ettei siitä oikeastaan ehtinyt häiriintymään. Itse palatsi ei sinänsä ollut muihin Keisarillisiin palatseihin verrattuna erityisen upea, mutta ne puistot!!! 

Palatsin alueella riitti katseltavaa koko päiväksi, sillä alueelle mahtuu aivan valtavan ja kauniin puistoalueen lisäksi mm. Tiergartenin eläintarha (ne pandat!!), erinäisiä kasvihuoneita ja mm. puiston labyrintti. Eläintarha oli pakollinen pysäkki meille melkeen kolmekymppisille, koska panda, koalakarhut, orangit ja pingviinit. Naurettiin itsekin siellä ollessamme, että kuvasta puuttuu jotain, koska melkein kaikilla siellä olleilla oli mukana reipas lapsikatras. Ja me tungeksittiin kilpaa niiden lapsien kanssa mahdollisimman lähelle niitä eläimiä. xD Puistossa saatiin menemään ensimmäinen päivä helposti kaikkea ihastellen. Illalla käveltiin takaisin hotellille, syötiin ja kaaduttiin molemmat sänkyyn niin että molemmat oli unessa jo ennen kuin pää osui tyynyyn. 

Seuraavat päivät vietettiin kierrellen enimmäkseen keskustan aluetta ja sen museoita. Kuljeskeltiin katuja, poikettiin pikkukujille katselemaan muutakin Wieniä ja löydettiin aivan ihana pikku ravintola josta saatiin varmaan koko matkan parhain ateria. Emäntä oli ihana vanha Wieniläisrouva, joka henkilökohtaisesti huolehti että meillä oli kaikki hyvin. Olisin voinut istuskella siellä vaikka loppu päivän. Tietysti matkan aivan ehdottomasti pakollinen stoppi oli Sacher Hotel ja se kuuluista originaali Sacher torte. Mä löysin kakkutaivaan!! Aivan taivaallisen hyvää. Lentokentältä piti tietty ostaa vielä paketillinen Sacherkahvilan leivoksia tuliaisksi ja äiti niitä kävi jo maistelemassa. Ei ollut kuulemma huono tuliainen. 

Praterin huvipuisto jäi tällä kertaa katselematta, vaikka olisin ehdottomasti (korkeanpaikan kammosta huolimatta) mennä katsomaan miltä auringonlaskussa kylpevä kaupunki näyttää vajaan 65 metrin korkeudesta Riesenradin maailmanpyörästä. Ehkä ensikerralla. Puiston ohi kuljimme matkalla Tonavan varrelle, josta toki saimme nauttia upeasta helteisestä auringonlaskusta. Samalla söimme hyvin mielenkiintoisessa turkkilaisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää, ilmapiiri hyväntuulinen, ei ehkä se mitä ensimmäisenä Wienissä olisin odottanut. 

Tykästyin kaupunkiin ja sen kulttuuriin ja rentoon ilmapiiriin. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisi voinut aikataulun vetää vähän rennommaksi. Nähtävää oli todella paljon ja maljon jäi myös näkemättä. Myös kaupungin ulkopuolella olisi ollut reilusti alueita joilla mielelläni olisin käväissyt. Puhumattakaan Tonava-risteilystä Bratislavaan. Olisimme halunneet mennä konserttiin tai vaikka Oopperaan, mutta kun ei asiaa oltua ajateltu etukäteen niin tulimme siihen tulokseen, ettei meillä oikein ole vaatteita niin hienoihin paikkoihin missä konsertit olisi järjestetty. Onneksi Hoffburgin puiston viulunsoittajapoika tarjosi pienen konserton. 

Euroopassa on paljon nähtävää vielä, mutta jollain tavalla tuli tunne, että tänne vielä palaan. 

Viikonlopun kesäreissu.

Aivan ihana viikonloppu takana. Tämä kesä on yllättävän raskas vapaiden vähyyden ja kaiken laisten hässäkän vuoksi, josta taisin jo aikasemmin kertoa. Mietin hetken "uhraisinko" tämän harvinaisen vapaan viikonlopun reissaamiseen sen sijaan että olisin viettänyt sen laiskotellen mökillä tai siivoten kotona. Päätin kuitenkin lähteä.

Menin Helsinkiin ja Vantaalle parhaan ystäväni luokse viikonlopuksi vähän tuulettumaan. Viikonloppu meni nauraessa ja maailmaa parantaessa. Jotain mitä todellakin tarvitsin tässä kohtaa. Perjantaina suuntasin autoni PK-seudulle suoraan töistä ja voi sitä fiilistä kun pääsin motarille, poppi soimaan ja fiilis suorastaan läpi auton katon. Illalla suuntasimme Helsingin yöelämään ja tanssimme koko yön. En edes muista koska viimeksi olisin antanut niin täydellisesti periksi fiilikselle ja vaan pitänyt hauskaa.

Eilinen päivä meni ulkoilmassa. Heräiltyämme kävimme hankkimassa eväitä ja suuntasimme Suomenlinnaan. Vaikka asuinkin alueella jonkin aikaa, niin jostain syystä en koskaan ollut käynyt Suomenlinnassa aikasemmin. Järkyttävä aukko sivistyksessä. Nyt päätimme että jos ilma vähänkään antaa myöden niin sinne mennään. Menomatkalla tietysti satoi vettä ja olin täysin vakuuttunut että Kauppatorilla viimeistään pitää antaa periksi ja perua koko homma, mutta onneksi sade väistyi ennen kuin pääsimme edes keskustaan saakka.

Rakastan merta, ja vesi elementtinä on aina ollut äärimmäisen rauhoittava ja tärkeä minulle. Olen viettänyt koko elämäni kesät saaristossa meren äärellä, joten pikku "paatti-ajelu" saarelle oli aivan ihanaa. Vaikka pysyimme koko ajan aivan keskustan tuntumassa, oli tunnelma aivan erilainen. Kuin olisi lähtenyt pidemmällekin matkalle.

Suomenlinna vei kyllä sydämen. Ja keksimme, että elokuvien Hobittila ei olekaan Uudessa Seelannissa, vaan Suomelinnassa :)

Palasimme vasta illalla takaisin majapaikkaamme, ihastuneena ja tyytyväisenä. Söimme eväitä nurmella istuskellen nauttien meri-ilmasta ja pilvien takaa lämmittävästä auringosta. Kävelimme ympäriinsä saarella nauttien siitä, ettei ollut kiire yhtään mihinkään. Ei aikatauluja tai mitään mikä olisi odottanut To Do-listalla. Voiko enää olla parempaa. Eikä pätkääkään haitannut, että se aurinko oli siellä pilven takana. 

Illasta kaveri keksi kivan homman ja raahasi meikän Malminkartanon täyttömäen portaisiin. Minähän en ole kovinkaan urheilullinen, enkä todellakaan mitenkään hyvässä kunnossa. Paljonko yli 400 niitä portaita nyt sitten olikaan sinne 90 metrin korkeuteen. Että sellainen iltalenkki. Ylös päästyäni haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla kun kaveri lähti vetämään toista kierrosta. Kolmannelle kierrokselle lähdettyään meikällä tuli kiukku, että perkele mä en kakkoseksi jää ja lähdin toiselle kierrokselle. Pakko tuntuea edes vähäistä ylpeyttä siitä, että pystyn tänään kävelemään kohtuu normaalisti xD

Tehtiin tämän jälkeen vielä pieni "turistikierros" Vantaakoskea katsomaan. Jälleen sitä veden kohinaa. Sen jälkeen vielä yöpalalle ja kotiin nukkumaan.

Nyt sitten paluu arkeen. Seuraavan kahden viikon aikana on yksi vapaapäivä. Ja sen jälkeen koittaa "pelätyt", jännittävät ja innolla odotetut kaverin häät, joissa allekirjoittanut hoitelee kaason velvollisuuksia. Ja lomaan ei ole enää kuin 30 päivää.

Kiireinen Kesä.

Huh, hieman hätkähtää kun huomaa, että Heinäkuukin on jo puolessa välissä. Mihin alkukesä on kadonnut? Kauheasti kaikkea pientä ja ennen kaikkea töitä. Suurin kiukustuksen aihe tänävuonna on viimevuotisen työttömyyden aiheuttama lomien katoaminen. Kesälomaa ei ole kuin nimeksi pieni pätkä Elo-syyskuun vaihteessa. Mutta onneksi sitä lomaa sentään on edes muutama päivä.

Alkukesän aikana tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut ja mitään ei ole saanut aikaiseksi. Välillä on sellainen olo ettei vapaapäiväkään ole ollut. Ehkäpä tähän tulee korjaus jatkossa.

Alkukesä on tosiaan mennyt vauhdilla. Kovinkaan paljon ylimääräistä vapaata ei ole ollut. Rakas ystäväni menee naimisiin muutaman viikon päästä ja polttareiden ym järjestäminen on ollut yllättävän stressaavaa. Hauskaa toki sen lisäksi. Polttarit vietettiin pari viikkoa sitten ja kaikkien vastoinkäymisien jälkeen päivä oli onnistunut, hauska ja rento. Päivä ei ollut mitenkään extreme tai sisältänyt mitään hurjia tempauksia, vaan alusta lähtien tarkoituksena oli viettää rento, kiva päivä hyvällä porukalla. Ohjelmassa olikin siis lähinnä yhdessäoloa, saunomista ja perinteistä tyttöjen juoruilua. Muutamia morsiustaikojakin tuli luonnollisesti tehtyä. Oikeastaan päivä oli juuri sitä, mitä itsekin tavallaan oli kaivannut. Eihän sitä samalla tavalla osannut rentoutua, sillä itse oli toisena seremoniamestarina koko hommassa, mutta kivaa oli kaikilla.

Seuraava etäppi onkin sitten itse häät. En ole koskaan ollut kaasona. Olin elämäni ensimmäisissä häissä viime vuonna. Eihän tässä ole hajuakaan mitä kuuluu tehdä. Päivästä tulee varmasti ihana ja mieleenpainuva, mutta silti. Entä jos pillitän koko seremonian ajan kirkossa. Jos jäädyn kaikkien vieraiden edessä. Onneks ei sentään tarvitse pitää puhetta. Koko häävieraiden joukosta tunne varmaan viisi ihmistä. Sekin jännittää, mutta samalla on kauhean innostunut. Tämä kaikki naurattaa välillä, kun miettii, että olen kuitenkin vain kaaso. Morsian tässä on se kenen kuuluu stressata ja jännittää. Ehkä tavallaan myötäelän tätä asiaa hänen rinnallaan, kyseessä on kuitenkin hyvin tärkeä ystävä.

Häiden jälkeen odottaakin jo se kauan kaivattu kesäloma. WIEN!

Viimeiset pari päivää olen viettänyt käytännössä laiskotellen. Lukien, nauttien ulkoilmasta ja mökkeillen. Nyt kotiin palattua kotona tuoksuu puhtaalle mäntysuovalle. Yksi lempiasioistani. Vielä pitää hieman siivota, mutta en malttanut olla viskaamatta vastapestyä puhdasta mattoa heti keittiöön. Lattiakin tuli pesytä vasta viikonloppuna kun paiskasin lattialle rikki juomalasin. Kesän tuoksuja kotona. Ulkona sataa kaivattua vettä. Tässä istutaan miettien tätä elettävää kesää hörppien teetä ja nauttien olosta. Ei tää kesä ehkä sittenkään ole hullumpi vaikka vapaa-ajan puuttestä on tullut kiukuteltuakin.

Päätin, että Kesä alkaa nyt.

Viimeisten muutaman päivän aikana on Suomi saanut jo kesäfiiliksen aika hienosti. Terassit oli Helatorstaina pullollaan auringosta nauttivia ihmisiä. Itse vietin arkipyhän töissä, mutta illan sain itsekin nauttia kesäfiiliksestä. Parvekkeeni on saanut takaisin kesälookin ja koko eilisen illan istuskelin nauttimassa tästä. 

Olen vihdoin alkanut saada pienimuotoisen viherpeukalo heräämisen, joten parveke saa kesäksi ylleensä vihreää ja kukkia. Tästä hain jo pientä esimakua Kauppilan puutarhasta. 

Yritän ensimmäistä kertaa kasvattaa  yrttejä ihan siemenestä lähtien, joten innolla odotan mikä lopputulos on. Taimet ovat jo hienosti aluillaan, osa hieman toisia enemmän. 

Kesäolkkarini on siis avattu!! Ensiviikolla varmaan sataa taas räntää ;) 

Intohimo kirjoihin.

Tällä viikolla vietetään lukuviikkoa, joka on lukukeskuksen järjestämä, ja sisältää useita eri tapahtumia ja tilaisuuksia. Lukeminen on monille tapa nollata, puhdistaa ajatukset ja rentoutua rankkojen päivien jälkeen. Itse olen hyvin nuoresta saakka löytänyt aivan omat maailmat lukemisen kautta ja sillä on iso merkitys elämässäni. 

Lukuviikko sinänsä ei muuta mitään, mutta herätti ajatuksia lukemisen nykytilasta. Lukeeko nykynuoret enää kirjoja. Siis niitä printattuja paperisia opuksia, joita voi hipelöidä ja nuuhkia ja voi aina helposti lukea kirjan viimeiset lauseet, ennen kuin on edes aloittanut kirjan ensimmäiseltä sivulta. Outo tapa, tiedän, mutta jollain tavalla haluan aina tietää että kirja ei pääty onnettomasti. En ole omaksunut itselleni uusia e-kirjoja joita voi lukea padeilta ja puhelimista. Kirjassa pitää olle kannet ja fyysisesti selattavat sivut ja oikealla musteella kirjoitetut sanat. 

Tämän vuoden puolella olen lukenut jo aika paljon. Moniin muihin nähden määrä on mitätön, mutta viimeisen vuoden aikana olen löytänyt uudelleen lukemiseen sen innon ja intohimon, minkä parissa vietin ison osan nuoruudestani. Tavallaan yksinäisenä ja ujona nuorena kirjat toivat sen kaivatun maailman. Minulla on mahtava taito uppuotua kirjojen maailmaan. Tavallaan näen tarinan edessäni, pystyn hahmottamaan maailman ympärilläni. Riittävän mielenkiintoisen kirjan käteeni saatuani, en tajua ympäröivästä maailmasta mitään. 

Suuri unelmani aivan naperosta saakka on ollut sellainen valtava kirjasto, joissa ylimpiin hyllyihin ylettyäkseen pitää kiipustaa tikapuita pitkin katonrajaan. Sellainen kuin Disneyn Kaunotar ja Hirviö- elokuvassa. 

Jokin aika sitten keksin, että viereisen koulun tiloissa on itsepalvelukirjasto. Voiko parempaa ollan enää? Kirjahyllyssäni on edelleen usea opus luettavien listalla, joten vielä menee hetki ennen kirjaston tutkimista. Ihana kuitenkin tietää sellaisen olemassa olosta. Kirjastot on aina ollut lempipaikkojani. 

Joskus jotkut vähän turhauhtuu, kun kannan kirjoja joka paikkaan. Isä totesi viimeviikolla, että minut pitäisi laittaa vieroitukseen, koska istun aina nenä kiinni kirjoissa. Ei onnistu ;) Ja rehellisesti, voisin löytää paljon parempiakin harrastuksia, mutta tämä on se minun juttu. Työviikon jälkeen kun kömpii sohvan nurkkaan kahvikupillisen kanssa, viltin alle ja avaa sen lemppari kirjan.. Ihanaa. 

Joten siis lyhyestä virsi kaunis. LUKEKAA!!! Se sivistää, kehittää mielikuvitusta, on aivojumppaa ja yksinkertaisesti rentouttavaa. 

Uudet tuulet puhaltaa.

Kevät on jo edennyt siihen pisteeseen, että istuskelin hetki sitten parvekkeella nauttien kevään ensimmäiset ulkoilmakahvit. Toki lasitetun parvekkkeen suojissa. Viimeisten päivien ilman lämpeneminen ja auringon paiste on tuonut niin paljon uutta energiaa ja hyvää mieltä. Alkuvuosi on mennyt kaikin puolin melkoisessa muutoksessa, uuden työn merkeissä. 

Työpaikkana säilyi edelleen sama sairaala, mutta varahenkilöstöön siirtymisen myötä työhön on tullut niin paljon uusia haasteita, uusia työkavereita ja uutta osattavaa. Varahenkilönä olo mietytytti todella paljon, vaikkakin samalla kiinnosti yhtälailla. Miten sopeutuu siihen että osaamisalueeseen kuuluu useita eri osastoja ja yksi akuuttipoliklinikka, parhaimmillaan päivittain vaihtuva työpiste? Miten uusilla osastoilla vastaanotetaan uusi kasvo? Tulenko toimeen kaikkien kanssa? Perehdytykset olivat jännittäviä, juuri kyseisten asioiden vuoksi.

Nyt on kulunut kohta kaksi kuukautta, ja on myönnettävä, että turhaan jännitin. Edelleen opittavaa on mielettömästi, ihmisiä en vieläkään tunne niin hyvin kuin haluaisin, mutta pärjään. Ja tykkään. Erityisesti akuuttipoliklinikka on tullut erityisen rakkaaksi niin työtapojen, uusien taitojen ja työkavereiden puolesta. 

Varmistuipa tässä hiljattain myös töiden jatkot, ja toistaiseksi saa hengittää rauhassa. Parin kuukauden kuluttua siirryn sijaistamaan pidempää sijaisuutta, jossa jatkoa ainakin ensi vuoden kesään. 

Kyseisen työn kautta olen päässyt ensimmäistä kertaa tutustuman siihen, millaista on työskennellä reilun, työntekijöiden puolta pitävän, pomon alaisuudessa. Työhistoriassani on pomoja, jotka ovat enemmän  tai vähemmän olleet vaikeasti lähestyttäviä, tai parhaimmillaan jopa epäreiluja. Joten tämä on tavallaan vähän uutta ja ihmeellistä. Erittäin positiivisella tavalla. 

Jotain negatiivistakin uudesta työstä on tullut. Kovin liikkuvaista sorttia on tää työ, kävelyä paikasta toiseen on suhteellisen runsaasti ja uusin työkenkien vuoksi sain jalkaani jonkin asteisen rasitusvamman. Nyt jalkani on teipattuna ja kipulääkekuuri päällä ja vanhat hyvät kengät (ehkä jokseenkin risat) on palanneet jalkaan. Teippauksen on kyllä ihmeelliset, heti huomasi eron ja kipu oli paljon lievempää. 

Kevääseen ei toistaiseksi ole luvassa paljon muuta kuin töitä, mutta eiköhän se riitä. Kesää odotellessa.