Oma kolo ja uusi työ.

Huhuh mikä viikko. Sunnuntaina klo 9.00 isukki pikkuveljen kera kaarsi entisen kotini pihaan kuorma-autolla noutamaan tytteliä kotiin. Koko sunnuntai päivä meni ravatessa rappusia laatikoiden ja hyllyjen yms kanssa ja arvatkaa onko kintut vieläkin hellänä tästä. Nyt muutamia päiviä täällä hääränneenä olen saanut oman koloni vihdoin lähes asuinkuntoon. 

Oma kolo löytyy tismalleen samasta paikasta kuin kuutisen vuotta sitten äidin ja isän omakotitalon yläkerran peräkammarista. Pelkäsin kuollaksenikin miten ahdistavaa "kotiin muuttaaminen" tulisi olemaan, mutta jollain tavalla jo viiden päivän jälkeen tunnen oloni niin paljon kotoisammaksi kuin edellisessä kommuuni asunnossani Vantaalla. Omaa rauhaa tuntuu olevan enemmän kuin odotin ja vanhempien "ahdistelu" on jäänyt hyvin vähäiseksi. Äiti keittää aamukahvit valmiiksi ennen aamuvuoroon lähtöä ja isukki kuorsaa kotoisasti alakerran sohvalla rankan työpäivän jälkeen. Asiat eivät ole juurikaan muuttuneet vuosien saatossa. 

Mikä tosin on muuttunut on minä itse. Olen työssäkäyvä "vakavasti otettava aikuinen". Kaipaan omaa asuntoa vaikka viihdyn täälläkin. Kuusi vuotta poissa kotoa tekee sen, että 26 vuotiaana ei enää tee mieli majailla vanhempien luona. Isä on enemmän kuin innoissaa ja puhuu siitä miten järkevää on että asun vanhempieni talossa, enkä joudu maksamaan vuokraa vieraalle taholle. Pelottaa mitä siitä tulee kun löydän sen asunnon jossain vaiheessa. Ajattelin taloudellisuuden puolesta majailla täällä joulun yli ja alkuvuodesta aloittaa aktiiviset etsinnät. Koko ajan selailen ilmoituksia, ettei se unelma-asunto mene vain sivu suun. 

Aloitin uudessa työpaikassa maanantaina ja olen täydellisesti pyörällä päästäni. Uudet kuviot, uudet tietokoneohjelmat ja uudet työkaverit. Voitte kuvitella varmaan ettei iltaisin ole tarvinnut hakea unta kovinkaan kauan. Tänään vietin ensimmäistä vapaata ja nukuin melkein puoleen päivään. Flunssa tuntuu tekevän tuloaan joten se tuli varmasti tarpeeseen. 

Uusi elämä aluillaan rakkaassa kotikaupungissa. Uudet seikkailut edessä uuden HAASTEELLISEN työn edessä. En tiedä sydänpotilaan hoidosta juurikaan mitään mutten malta odottaa oppivani uusia asioita. 

Muuttoa, jäähyväisiä ja kaaosta.

Ensimmäinen rauhallinen hetki sitten syyskuun 17. päivän. Kaikki tapahtuu kovin nopeaan tahtiin joten oikeastaan nyt vasta ehtii hengähtää ja miettiä että mitäs hittoa tässä todella on tapahtumassa. Muuttoauto on buukattu sunnuntaille, jolloin tämä neiti jättää Pääkaupunkiseudun tomut taakseen ja suuntaa kohti kotia. Uusi työ alkaa jo maanantaina ja arvatkaas miten paljon jännittää. Ortopediasta kardiologian pariin hyppääminen ei todellakaan tule olemaan helppoa, mutta eipä tässä helppoa haettukaan. 

Tavarat alkaa nyt olla käytännössä pakattu, lukuun ottamatta niitä pieniä tavaroita ja vaatteita joita tässä vielä tulee tarvitsemaan. Äidin kanssa puhelimitse konsultoitu asioita noin sata kertaa. Muutto takaisin kotiin hirvittää ehkä hieman vähemmän kuin viimeksi. Mutta kuitenkin tämä on täysin VÄLIAIKAINEN ratkaisu. Vanha huone on äidin kertoman mukaan raivattu tyhjäksi meikäläisen tuloa varten. Saa nähdä miten kauan kestää että vanhemmat alkaa asettamaan kotiintulo aikoja yms teinitytön rajoja. No joo ei kai sentään. Ainakaan toivottavasti. Onhan siitä jo kohta kuusi vuotta kun viimeksi olen asustellut perheen kanssa saman katon alla. 

Perjantaina tulee "vanhoja" työkavereita viettämään läksiäisiä tänne laatikkohelvettiin. Viimeiset jäähyväiset sille sakille, josta toivon kuulevani vielä paljon ja pitkään. Niin rakkaita ihmisiä työkavereista on tullut kahden ja puolen vuoden ajan. Itkulta tuskin vältytään, kuten tuli jo maanantaina todistettua viimeisen työpäivän jälkeen. 

Uudet haasteet odottaa ensiviikolla, toivottavasti niistä selvitään hengissä. Jollain tavalla en edes jännitä itse työtä vaan lähinnä uusia työkavereita. Onneksi löytyy sen verran rämäpäisyyttä tästä tytöstä, että uskaltaa heittäytyä tyhjänpäälle. Seuraavassa päivityksessä todennäköisesti päivittelen kaaosta ja kauheutta uudessa työpaikassa. Viikonpäästä sen sitten näkee. Hyppy tuntemattomaan alkaa tästä! 

Dreams do come true

Tää päivä on mennyt horroksessa, ilosta riemuiten ja mielettömän hämmennyksen vallassa. Ja aivan järkyttävä idioottihymy kasvoilla. Varmaan voitte jo arvata mistä on kyse, sillä viimekuukausien teema on pyörinyt asian ympärillä aika tiiviisti. 

Olin aamulla työhaastattelussa jonka päätteeksi otin vastaan uuden työpaikan. Nopeaa toimintaa, eikös? Haastattelu suoritettiin hieman eri ilmapiirissä, kuin niissa muutamassa painajaisessa joista olen saanut viimeöinä nauttia. Kaikki kolme haastattelijaa haastateltava mukaan lukien ratkesivat naurusta aika ajoin ja olivat muutenkin suhteellisen rentoja. Siitä jäi todella hyvä mieli. Ja kun olin kertoman mukaan viimeinen neljästä haastateltavasta pienen odotuksen jälkeen sain kuulla "tuomion". 

Virka tällä kertää meni sivu suun, mutta sen sijaan sain pidemmän sijaisuuden. Toistaiseksi töitä on luvassa noin vuoden verran, jonka jälkeen katsotaan miltä asiat näyttävät. Luultavasti asia on ehkä jopa parempi näin kuin sen viran kanssa. Saa rauhassa maistella uutta aluevaltausta ja arvioida riittääkö omat rahkeet ja mielenkiinto. 

Aivan mieletöntä. Pieni riemuidiootti on pomppinut ympäri kämppää koko illan, siitä saakka kun pääsin takaisin Vantaalle. Ja arvatenkin muuttolaatikot on täyttynyt vaikka itse muuttoa saa odotella vielä kolmisen viikkoa. Väliaikainen etappi tulee olemaan rakkaiden vanhempieni luona, (isä on tällä hetkellä kuin naantalin aurinko ja hangon keksi samaan aikaan) mutta oman asunnon etsiminen alkaa intensiivisesti tästä hetkestä lähtien. Ajatus takaisin vanhempien luokse muuttamisesta 26 vuotiaana ei kovinkaan houkuttele, joten ei kutsuta sitä muuttamiseksi. Väliaikainen majoitus kuulostaa paremmalta. 

Mutta tämä neitokainen muuttaa takaisin kotiin. Turkuun. 

Saisiko lisää lomaa, kiitos?

Kolmatta päivää töissä loman jälkeen ja tämä ensimmäinen aamuvuoro kyllä imi mehut täydellisesti. Kolmen viikon täydellisen laiskottelun ja oloneuvoksena olon jälkeen ei ihan toi 5.45 herätys kovin lämmittänyt. Töissäkin nauroivat osastonhoitajasta lähtien vedet silmissä, kun kiskoin kolmatta kuppia kahvia ja kaadoin maidon sijaan piimää kahvin sekaan. Joo väsyttää vieläkin. 

Loma tosin oli loistava. Viikko mökillä täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhassa oli juuri mitä voi toivoa sen jälkeen kun on koko kesän painanut töitä niska limassa jumalattoman kuumassa sairaalassa. Ja se että pääsi tipauttamaan itsensä laiturilta mereen joka kerta kun alko lämpö ja aurinko ahdistaa. Vaikka eihän se ahdistanut, sinne mereen oli vaan niin kiva polskahtaa :) 

Aika kamalan näköinen paikka eikös?

Loma sisälsi myös pienimuotoiset ja suhteellisen villit kekkerit työkavereiden kanssa, sillä osa nuoremmasta porukasta lähti "maailmalle" työntouhuun haettuaan ensin vauhtia meidän keskuudesta. Omalta osalta se projekti on vielä hieukan kesken, mutta siitä lisää kohta. Työkavereiden kanssa kun lähtee ulos, ei todellakaan koskaan tiedä mihin päätyy lopulta. Tällä kertaa päädyttiin Circukseen yksityisbileisiin hieman sivuoven kautta. Ja tanssittiin jalat puuduksiin ja päät pyörälle. Seuraavana aamuna saattoi olla hieman hiusraja aristava. 

Omat läksiäiset toivon mukaan on aika piakkoin, sillä kaiken työnhaun ja ilmoitusten selaamisen tuloksena olen VIHDOIN saanut ensimmäisen haastattelun buukattua ensiviikolle. Töissä kovin harmittelivat, mutta itse kyllä jännittää enemmän kuin laki sallii. Haku prosessia on hieman hidastanut Turun puolessa TYKS:an YT-neuvottelut, sillä niiden tiimoilta kaikki työhönhaku ilmoitukset onvedetty pois. Nyt bongasin onneksi suhteellisen mielenkiintoisen paikan Kaupungin sairaalasta, vaikkei se nyt ehkä ihan ensisijasessa asemassa ollutkaan. Varmasti opettavainen ja mielenkiintoinen paikka. Kaupungin sairaalan maine nyt kuitenkin on ehkä hieman urbaaneihin legendoihin perustuvaa. 

Loppu lomasta sain vihdoin kahden ja puolen vuoden jälkeen suostuteltua siskon perheineen visiteeraamaan allekirjoittanutta PK-seuddun puolella. Maailman matkaajan elkein porukka asteli ulos junasta ja 2,5v. siskon tyttö riemusta hihkuen kun pääsi junaan. Korkeasaaren reissu ole enemmän kuin menestys. Riikinkukot sai kyytiä ja vaikka voisi kuvitella Leijonien ja Tiikereiden olevan ne pelottavat otukset niin lopulta pelottavin kaveri oli Pikkupanda puun oksaltaan. Siitähän se parku tulikin.

Hurjat Lei... eikun Tiikerin metsästäjät. 

Loma päättyi vesipedon kesyttämisen Flamingon vesipuistossa. Oma takamus on vieläkin hieman hellänä siitä pienestä pyllähdyksestä kun siskontyttö päätti juosta pää edellä liukumäkeen. Pitihän se kiinni saada ennen sitä ja lopulta se olin minä joka meni pää edellä sitä liukumäestä. Ja yksi pikkuneiti jäi liukumäen yläpuolelle naurusta katketen. No joo olihan se varmaan aika huvittavaa vaikkei itseäni naurattanut sillon kovinkaan paljon. Ni vesipeto tuli kesytetyä ja kun päästiin kämpille kaveri veteli jo sikeitä takapenkillä vaikkei automatkaan mennyt kuin viisi minuuttia.  Rusina- koira (mun adoptoitu pehmokoira) sai päiväunikaverin ja meikäläisen sydän oli sulaa kun katselin oven raosta neidin tuhinaa keskellä meikän sänkyä ja tyynykasaa kaksikertaa yhtä iso pehmokoira kainalossaan. Tädin sydän on vieläkin ihan sykkyrällä ajatuksesta. 

No joo lomaa voisi saada lisää, mutta tässä kohtaa kun on toivon mukaan piakkoin työpaikan vaihdos edessä, voipi olla että menee hetki ennen seuraavaa lomaa. Sitä odotellessa ja vaihtelua kaivatessa. 

Lomalla viimeinkin

Kauan odotettu kesäloma on täällä. Ensimmäinen lomapäivä on takana ja nyt jo tuntuu niin paljon virkeämmältä ja iloisemmalta kuin Torstai-aamuna, jolloin jätin viimeksi työpaikan oven mahdollisimman kauan taakse.

Nyt olen mökillä. Viikonloppu on vietetty hiekkakakkujen parissa, onkien merestä yhtä pientä vesipetoa ja lukien Rasmus-nallea. Nyt on sisko perheineen lähtenyt takaisin kaupunkiin ja minä jäänyt isän kanssa mökille vielä muutamaksi päiväksi. 

Tänään en ole tehnyt mitään. Maannut rannalla kirja kourassa, nukuin kolmen tunnin päivä unet, söin omia omia omenoita välipalaksi. Eli siis lomailen. Netti yhteys on kiven alla ja tämänkin postauksen näpyttelen epämiellyttävästi iPhonella, joten pahoittelut kirjoitusvirheiden paljoudelle. 

Inhoan sitä biisiä mutta en saa sitä mielestäni, joten: " Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin..."

Parainen, over and out. Palataan asiaan kun jälleen kotiudun sivistyksen pariin. 

Yökön elämää...

Ja siis nyt ei puhuta pahoinvoinnista... Kolme yötä, lomaa kuumeisesti odottaen, olen viettänyt työn touhussa. Pimeässä hiljaisessa sairaalassa. Ja se loma, mainittakoon odottaa enää neljän tunnin päässä. Aikani kuluksi, kun hetkeksi vauhti hiljenee päätin pistää pienen päivityksen

Kahvia on kulunut nyt pannullinen kohta ehkä toinenkin. Alkuyö meni kovin vauhdikaasti ja jossain vaiheessa tuntui ettei kädet riitä enää siihen työmäärään. Nyt nautin hetken taukohuoneen pehmeästä sohvasta ja aamuyön päättömistä tv-ohjelmista (nolot vartalot). 

Ihanaa aamua kaikille jotka muutaman tunnin kuluttua heräilee kun itse köröttelen kohti "yö"unia. 

Summer lovin´

Huh mihin tääkin kesä on taas mennyt.  Ja edellisestä postauksesta on sen pari kuukautta aikaa. Jos mulla olisi lukijoita olisi hirveä morkkis päällä moisesta hiljaiselosta ja maan päältä katoamisesta. No here w ego again ja vihdoin sillä paivitetyllä ulkoasulla. Vaikka en vieläkään osannut tai tajunnut miten saisin lookista just sellaisen kuin haluaisin. Nyt ollaan kuitekin taas askeleen lähempänä haluttua.

Kaikessa lyhykäisyydessään kesä on mennyt töissä. Loma on vielä edessä noin puolentoista viikon kuluttua. Nyt saa ihmetellä kuka idiootti ikinä on suostunut siirtämään lomaa Elokuun LOPPUUN??? Ja siis sitähän jatkuu vielä Syyskuun puolelle. Kerta se on ensimmäinenkin mutta kaipa tässä hengissä selvitään. Juhannuksen jälkeen mulla oli sentään viikon lomanpätkä, ja jos sitä ei olisi ollut, niin olisin painanut duunia tähän saakka enemmän tai vähemmän ranteet auki meiningillä. Nyt saa juuri lomalta palanneet työkaverit kuunnella reilun viikon meikäläisen ”kohta alkaa loma” rallattelua.

Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Siis töiden lisäksi, kukapa haluaa kuunnella valitusta hankalista potilaista ja loputtomasta loman odotuksesta. Juhannuskin on tainnut olla tässä välissä. Ja juhannus oli hiukan erilainen kuin mitä olin alun perin suunnitellut. Olin juhannuspäivän aamuun saakka töissä. Yövuorot oli napsahtanut meikäläisen hoidettaviksi tällä kertaa. Juhannus oli siis varattu koomailua, sohvalla makaamista ja armotonta mässäilyä varten. Ja olihan silloin mun synttäritkin. 25 vuoden kriiseily vaihtui kohta 30 kriiseilyyn kun siirryttiin sen 25-vuoden toiselle puolelle.  Kuitenkin Juhannuspäivän iltana, saunan jälkeen, pyjama päällä sohvalla maatessani sain puhelin soiton työkavereilta, jotka antoivat tunnin varoitusajan pistää neiti juhlakuntoon.

Sanomattakin selvä että tuli hiukan kiire. Tunti myöhemmin, hamonen päällä kaverin autossa matkalla ties mihin oli kyllä nauru herkässä. n. 10 tuntia myöhemmin palasin kotiin humalassa, onnellisena ja vielä ihmeissäni siitä että olin edelleen hereillä. Ja oli erittäin hauskaa. Tuli siinä valvottua neljä yötä putkeen.

Juhannuksen jälkeen sillä yhdellä lomaviikolla oli Rock the Beach- festarit Helsingin Hietsun rannalla. Auriknoa riittä ja kerrankin en todellakaan polttanut itseäni, vaikka vietimme koko pitkän päivän aurinkoa palvoen. Lukuunottamatta niitä muutamia kaatosade episodeja. Stone Sour, Nilly Talent ja Green Day rokkasi sen päivän muistin sopukoihin pitkäksi aikaa. 

Seuraava kesän kohokohta oli sanomattakin 27.7.-13 Olympiastadionilla. Muse Helsingissä. Keikka joka räjäytti tajunnan x100000. Olisikohan ollut viiden kerta kun kyseisen kokoonpanon näin ja edelleen he onnistuvat yllättämään ja ylittämään suurimmatkin odotukset. Aivan järkyttävän mieletön keikka. Ja biisit soivat päässä edelleen. Seurana oli paras ystävä ja pikkuveli, joten siitäkään en voi lähteä valittamaan. Seuraavaa kertaa odottaessa.

Kesään on kuulunut pickinejä Kaivariin, aurinkoa parvekeella ja kävelyjä Vantaajoen varrella. Kaiken kaikkiaan suhteellisen onnistunut Kesä sanoisin. Eikä se kesä ole vielä ohi. Porvooseen en ole VIELÄKÄÄN päässyt/jaksanut mennä. Riittäävän seikkailunhaluisia kavereita etsiessä J Jatkuvasta työnteosta huolimatta on ollut ihana kesä.

Ja edellisen postauksen muuttosuunnitlemista lisää sen verran, että pistin maanantaina kaksi hakemusta TYKSiin. Vielä viikon verran haluaikaa jäljellä ja nähdään pääsenkö edes haastatteluun. Jännittäviä aikoja eletään. Jos luonto suo niin lokakuun loppuun mennessä tämä neitokainen asustelee jälleen kotikonnuilla Suamen Turus.